Laitetaan hommat kuntoon!

Mäkihyppääjien mahdollisuudet täyspainoiseen harjoitteluun ovat vähän niin ja näin. Kun hommat eivät ole kunnossa, aika vaikea sitä on menestyäkään.

Lajilla on Suomessa kunniakkaat perinteet. Nyt tarvitaan apua ja tukea. Haluaisimme nähdä, että hyppyrin nokalta ponnistetaan jälleen pitkälle.

Niinpä olemme pääyhteistyökumppanina mukana tukemassa Suomen mäki A-maajoukkueen harjoittelua. Eväät menestykseen ovat olemassa; uskoa ja panostusta vain tarvitaan. Me uskomme ja me tuemme.

Hanakat on auttamassa, kun apua tarvitaan. Juuri käynnistynyt Kansallistalkoot on lajiliiton kaksivuotinen tempaus, joka kerää varoja suomalaisen mäkihypyn ja yhdistetyn kilpailu-, valmennus- ja junioritoiminnan rahoittamiseksi. Tiedämme Hanakoissa hyvin, että remonteissa ja talkoissa tarvitaan kunnon välineet, joilla saadaan aikaiseksi.

Eihän kaveria silloin hylätä, kun apua eniten tarvitaan. Sillä periaatteella mennään. Hoitakaa pojat meille hyviä hetkiä jatkossakin!

Hanakat-kauppiaat

Linkit aiheeseen liittyen:
Kansallistalkoot
Finnjumping