Iisalmen Putkiasennus palvelee asiakaslähtöisesti Ylä-Savossa
Iisalmen Putkiasennus Oy – eli tuttavallisemmin IPA – on toiminut LVIK-alalla jo vuodesta 1979. Liike on myös Hanakat-ketjun pitkäaikainen jäsen jo lähes 40 vuoden takaa. Juttelimme toimitusjohtaja Markku Juntusen kanssa alan arjesta ja muutoksista sekä loppukevään ja alkukesän huoltotarpeista kotona ja mökeillä.
Minkälainen historia IPA:lla on ja kauanko olette olleet Hanakat-ketjussa?
Isäni Esko Juntusen vuonna 1979 perustama Sonkajärven putki ja poltin osti Iisalmen Putkiasennuksen 1980-luvun lopulla. Toiminnot keskitettiin sittemmin Iisalmeen, ja yritys jatkoi toimintaa Iisalmen Putkiasennuksen nimellä. Hanakat-ketjussa olemme olleet vuodesta 1986.
Kuinka laajalla alueella palvelette?
Palvelemme Iisalmelta käsin koko ympäröivää Ylä-Savon aluetta, jossa on noin 50 000 asukasta.
Minkälaista osaamista tarjoatte?
Palvelemme LVIK-asioissa kaikenkokoisia asiakkaita kotitalouksista yrityksiin. Myymälästämme voi tulla hakemaan vaikka vain hanan tiivisteen, mutta tulemme toki myös mielellämme sen asentamaan.
Meiltä voi myös käydä vain kysymässä neuvoa ilman, että kassakone kilahtaa – neuvonta on poikinut meille monia palaavia asiakkaita. Meitä on noin 50 henkeä. Valtaosa on talotekniikan asentajia, ja lisäksi
henkilöstöömme kuuluu pari myyjää, yksi suunnittelija sekä puolenkymmentä työnjohtajaa urakoihin ja huoltotöihin.
Minkälaisia urakoita teette eniten?
Teemme hyvin vaihtelevia keikkoja. Ehkä kaikkein tyypillisimpiä ovat pientalojen ja taloyhtiöiden hanojen ja vessanpönttöjen vaihdot. Viime talvena kovilla pakkasilla erilaisten vikojen korjaukset työllistivät melko
paljon. Itselläni mielenkiinto tätä työtä kohtaan säilyy juuri siksi, että rutiinia ja samanlaisia päiviä on hyvin vähän.
Miten ala on muuttunut 70-luvulta?
Selkeimmin muutos näkyy materiaaleissa: muovi on korvannut kupariputkia lukuun ottamatta melkein kaiken. Lisäksi sen huomaa älytekniikasta ja automaation lisääntymisestä. Anturit ovat digitaalisia ja
monet laitteet ovat etäohjattavia ja -valvottavia. Myös työturvallisuus on kehittynyt paljon. 70-luvulla ei kauheasti mietitty varusteita tai sitä, missä kunnossa työmaa on. Nyt kaikki kulkevat turvavarusteissa ja
työmaat ovat siistejä.
Minkälaiset palvelut ovat viime aikoina kiinnostaneet erityisesti?
Lämmöntalteenotolla varustetut ilmanvaihtokoneet ovat kovassa suosiossa. Ne ovat kehittyneet valtavasti 80-luvun malleista, ja usein niiden vaihtaminen uuteen on kohtalaisen helppoa. Ylipäätään energian hintojen kallistuttua energiaan liittyvät tuotteet, esimerkiksi lämpöpumput, ovat kiinnostaneet.
Minkälaisia kevätvinkkejä haluaisit antaa pientaloasujille?
Erityisesti runsaslumisen talven jälkeen on syytä tarkista, että veden poistot ovat kunnossa. Samoin kovien pakkasten jäljiltä saattaa olla sadevesiviemäreitä jäässä, ja se saa helposti pihat lainehtimaan keväällä. Mökeillä on niin ikään hyvä tarkistaa, ettei mitään ole talven aikana särkynyt jäätymisen vuoksi. Laitteiden käyttöikä pitenee, kun ne pitää hyvässä kunnossa, ja samalla välttyy vikojen aiheuttamilta kulutuspiikeiltä tai huolloilta. Alkava kesäkausi onkin hyvää aikaa ennakkovalmisteluille, joilla ongelmia voi välttää tulevina vuosina.
Ota yhteyttä lähimpään Hanakat-liikkeeseen ja kutsu ammattilainen paikalle!
ETSI LÄHIN LIIKE